"Ministeri Rajamäelle voi antaa tunnustusta poliittisesta rohkeudesta. Ennen häntä yksikään ministeri Suomessa ei ole puhunut pakolaispolitiikastamme julkisuudessa sellaisella selkokielellä kuin nykyinen sisäasiainministeri. Tätä ennen turvapaikka-asiat on jätetty Suomessa virkakunnan riideltäviksi."
(Lähetystöneuvos Vesa Jaakkola, Pohjolan Sanomat 20.3.2006)
"Arvostan sisäministeri Kari Rajamäen tarmokasta ja vastuuntuntoista tapaa hoitaa virkaansa."
(EU:n ensimmäinen oikeusasiamies 1995-2003 Jacob Söderman Turun Sanomissa 22.8.2006)
"Yllätys ollut että jopa sisäministeri Kari Rajamäki on ollut paremmin ajan tasalla ja valmis puuttumaan uudistuksen ongelmiin kuin hänen omat, asiasta vastuulliset virkamiehensä. Tänä syksynä Rajamäen näkemykset asiasta ovat osuneet nappiin kerta toisensa jälkeen."
(Asta Tenhunen Häke-uudistuksesta Savon Sanomissa 29.9.2006)
"Sisäasiainministeri (Kaksi Leijonaa) Aidosti hallinnonalansa asioihin paneutunut ministeri, joka takasi poliisille rahoituksen ja seisoi myös poliisinsa takana turvajärjestelyjen suhteen... Palkkasi työttömät poliisit riviin."
(Ilari Kulmanen Poliisi&Oikeus -lehdessä 12/2006)
"Ratkaisevaa oli kun Kari Rajamäen (sd) vetämä valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto teki budjettikäsittelyn yhteydessä ponnen, jonka taakse ui koko eduskunta. Rajamäki on repinyt rahaa myös viitostielle ja saanee aikanaan näköispatsaan Joroisten ja Varkauden välille."
(Kalle Heiskanen Kerava-Lahti -oikoradasta Turun Sanomissa 10.9.2006)
"Tomerasti asioita hoitava sisäministeri Kari Rajamäki (sd) lähetti kirjeitä virkaveljilleen ja tarjosi suomalaisten sammutusapua. Ei ole ainakaan vielä kelvannut. Jos Rajamäen valtuudet ulottuisivat rajan takaiseen vaalipiiriin, vetäisimme keuhkoihimme puhtaampaa ilmaa."
(Kari Arola Uutispäivä Demarissa 28.8.2006)
"Mellakoitsijoita on tutkittava eikä järjestyksen ylläpitäjiä. Mitä tulee Kari Rajamäkeen, niin meillä on sisäministerinä mies eikä vätys."
(Pentti Tuovinen Savon Sanomissa Asemista)
"Ware kehuu vuolaasti Suomen EU-puheenjohtajuuskautta ja sen järjestelyitä. … Erityismaininnan saa myös sisäministeri Kari Rajamäki sisä- ja oikeusministereiden tapaamisesta, jossa käsiteltiin maahanmuuttopolitiikkaa."
(USA:n Suomen suurlähettiläs Marilyn Ware Uutispäivä Demarissa 12.1.2007)
Libyassa viime viikolla sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) oli kovassa pinteessä kun asiat eivät edenneet millään. Afrikkalaiset vaativat aina vain uusia kohtia EU:n ja Afrikan välisen mahanmuuttosopimuksen tekstiin. Neuvottelujen loppuvaiheessa lähes yksin EU:n etuja vahtimaan jätetyn Rajamäen tuskaa lisäsi, että koko kokous oli epäonnistumisen partaalla. Rajamäen pelastukseksi koitui se, että hän muisti olleensa joskus Suomessakin samanlaisen neuvottelijan vastapuolena. Vastapuoli oli valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.). Oivalluksen jälkeen Rajamäki tiukensi neuvottelutaktiikkaansa monta astetta ja se puri.
(Sunnuntaisuomalainen 3.12.2006)
"Arvostan sisäministeri Kari Rajamäen tarmokasta ja vastuuntuntoista tapaa hoitaa virkaansa"
(EU:n ensimmäinen oikeusasiamies 1995 - 2003 Jacob Söderman Turun Sanomissa 22.8.2006)
"Tomerasti asioita hoitava sisäministeri Kari Rajamäki (sd) lähetti kirjeistä virkaveljilleen ja tarjosi suomalaisten sammutusapua. Ei ole ainakaan vielä kelvannut. Jos Rajamäen valtuudet ulottuisivat rajan takaiseen vaalipiiriin, vetäisimme keuhkoihimme puhtaampaa ilmaa."
(Kari Arola Uutispäivä Demarissa 28.8.2006)
"Suomen puheenjohtajakaudella otettiin sisäasiainministeri Kari Rajamäen johdolla rohkeasti esiin Euroopan unionin rajaturvallisuuden aiemmin vaietut kipupisteet. Jo kevättalven korkean tason valmistelukokouksissa sisäministeri yhdessä Rajavartiolaitoksen päällikkö Jaakko Smolanderin kanssa esitti Suomen havainnot EU:n ulkorajaongelmista komissaari Frattinille ja puheenjohtajuuden kannalta tärkeimmille EU:n sisäministereille. Keskeinen viesti oli selkeä: rajaturvallisuus ei toimi oletetulla tavalla niissä maissa, joissa vallitsee suuri laiton siirtolaisuus.
Näissä maissa hyödynnetään usein järjestelmällisesti laittomia siirtolaisia paikallisilla pimeillä työmarkkinoilla, eikä laittomaan läpikulkuun puututa tehokkaasti. Seurauksena ihmiskauppa kannattaa ja käytännössä usein rikolliset päättävät siitä, keitä Eurooppaan siirtolaisiksi saapuu. Kissan nostaminen pöydälle kannatti. Komissio antoi heinäkuussa laitonta maahanmuuttoa koskevan tiedonannon, jossa kerrottiin ensi kertaa jäsenvaltioiden "syntilistasta" laittoman maahanmuuton suosimisessa. Laajat laittomat työmarkkinat, puutteelliset palautusoperaatiot ja miljoonaluokan laittomasti oleskelevien henkilöiden laillistamiskierrokset tuotiin esille maittain."
(Jukka Savolainen, Rajamme Vartijat 5-6/2006) |