| AJATUKSIA - KIRJOITUKSET |
| 03.02.2009 :: Avoin kansanvalta ja nimimerkit |
AVOIN KANSANVALTA JA NIMIMERKIT
Suomalaisen kansanvallan ja avoimen kansalaisyhteiskunnan perusoikeuksia on mielipiteen- ja sanan-vapaus. Oli pysäyttävää lukea päätoimittajalta, että Varkaudessa tämän kaupunkimme ja yhteiskuntamme kehittämisen kannalta keskeisen demokraattisen oikeuden käyttöön liittyy pelkoa seurauksista. On ymmärrettävää, että kansalaisilla on oltava esim. oman tai läheistensä sairauteen liittyvien yksityisten tietojen osalta mahdollisuus haastaa virkamiehet ja poliittiset päättäjät toiminnastaan myös nimettömänä. Mutta, että hallituksen tai opposition näkemysten esittäminen loisi pelkoa ihmisen työpaikkaan tai taloudelliseen asemaan, on kyllä jo valtakunnallistakin huomiota ansaitseva kysymys.
Vastuullinen demokratia vaatii perustelemaan mielipiteensä ja henkilöön menevät väitteet. Toivottavasti nimimerkki-käytännöllä ei olla rakentamassa ”sylttytehtaiden” masinoimaa poliittisten tukikirjoitusten mallia tai ”kansalaisten nimissä” esim. duunari tai ent.demari nimimerkin takaa – molemmat varsin suosittuja - oman politiikan tukikirjoittelua.
Valitettavasti nimimerkit, joilla tuettiin kaupunginhallituksen puheenjohtajan opettajia syyllistäviä mielipiteitä viittaavat enemmän politiikan tekoon kuin kansalaisten huoleen lasten ja opetuksen turvallisuudesta epäonnistuneen opettajien lomautusjärjestelyn seurauksena.
Vuodesta 2003 selkeästi heikentyneen kaupungin talouden hallinnassa on ymmärtääkseni kaikki keskeiset ratkaisut tehty puolueiden yhteisin linjauksin. Niistä kuten talouden vakauttamistoimien onnistumisesta on syytä kohdistaa risut ja ruusut muiden puolueiden ohella myös SDP:lle. Sisäasiainministeri-aikana tuin eri tavoin Varkauden hankkeiden edistämistä. Sisäministeriön neuvotteluin ja esityksestäni valtioneuvosto myönsi 4.4 miljoonaa euroa Varkaudelle harkinnanvaraista tukea. Uudelta hallitukselta ei ole vielä saatu senttiäkään. Esimerkiksi kaupungin elinkeinohankkeiden ja sairaalan projektien edistämisessä minulla ei ole ollut näköhavaintoja Varkauden uudesta kokoomus-KD porvariblokin toimenpiteistä sen paremmin viime kuin nyt alkaneen valtuustokauden aikana.
Allekirjoittanut ja sosialidemokraatit on nyt syrjäytetty keskeisestä kaupungin johtamisesta. On kuitenkin muistutettava, että keskinäiseen ”vallan pelipaikkojen” jakamiseen liittyy myös valtava vastuu kaupunkimme työllisyyden ja asukkaiden palvelujen ja turvallisen huomisen varmistamisessa.
Sosialidemokraatit antavat panoksensa kaikin käytettävissä olevin tavoin varkautelaisten työllisyyden ja arjen turvallisuuden parantamiseksi. Näin jatkossakin myös eduskuntatyön kautta. Pohjois-Savon sosialidemokraattien tahdosta parin viikon päästä tapahtuva paluuni ministeriaikaa edeltävälle maakuntavaltuuston puheenjohtajan paikalle tulee olemaan kovan työn paikka. Siinä olen rehellisesti ja rohkeasti Itä-Suomen puolella.
KARI RAJAMÄKI
kansanedustaja, SDP:n valtuustoryhmän puh.joht.
|
|
| MA |
TI |
KE |
TO |
PE |
LA |
SU |
|
|
|
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
|
6 |
7 |
8 |
9 |
10 |
11 |
12 |
|
13 |
14 |
15 |
16 |
17 |
18 |
19 |
|
20 |
21 |
22 |
23 |
24 |
25 |
26 |
|
27 |
28 |
29 |
30 |
|
|
|
|