| AJATUKSIA - KOLUMNIT |
| Julkaistu Savon Sanomat 01.11.2008 |
| Kumous Varkaudessa Kirj. SS |
Kumous Varkaudessa
1.11.2008 00:01
Itä-Suomen teollistuneimmassa kaupungissa tapahtui kuluneella viikolla kummia. Kahdeksan vuosikymmentä Varkaudessa kunnallispoliittista valtaa lähes yksinoikeudella hallussaan pitäneet sosiaalidemokraatit sysättiin tylysti syrjään. Tärkeimmät luottamustoimet jaetaan seuraavalla valtuustokaudella kristillisdemokraattien, kokoomuksen ja keskustan välisellä poliittisella sopimuksella.
Ratkaisu on demokratian muotojen mukainen. Varkauden kaupunginvaltuustossa on sunnuntaisten kuntavaalien tuloksena porvarillinen enemmistö. On sinänsä aivan oikein, että yhteistyötä haluavat ja siihen kykenevät puolueet solmivat tällaisia liittoja.
Kyse ei ole kuitenkaan mistään teknisestä vaaliliitosta, niin kuin sopimusta on luonnehdittu. Kyse on selkeän poliittisesta ratkaisusta. Tyylikkäämpää olisikin ollut, että kolme porvarillista puoluetta olisivat tulleet julkisuuteen tarkalla ohjelmalla ja kertoneet konkreettisesti, miten ne kaupunkia neljä seuraavaa vuotta aikovat luotsata.
Sosiaalidemokraatit joutuivat syrjään, vaikka heillä edelleen on suurin valtuustoryhmä. Siinäkään ei sinänsä ole mitään moitittavaa. Demokratiassa valtaan tarvitaan enemmistö ja sellaista SDP ja Vasemmistoliitto eivät näissä vaaleissa saavuttaneet.
Varkaudessa tärkeintä on lähivuosina talouden kohentaminen. Olisiko siinä työssä ollut tarpeen, että myös suurin valtuustoryhmä olisi pidetty kiinteästi mukana tärkeitä luottamuspaikkoja jaettaessa? Toivottavasti vaalien ääniharavalla Kari Rajamäellä (sd.) on kaikesta huolimatta intoa avata Helsingissä varkautelaisille niitä ovia, joita hän avaamaan kykenee.
|
|
| MA |
TI |
KE |
TO |
PE |
LA |
SU |
|
|
|
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
|
6 |
7 |
8 |
9 |
10 |
11 |
12 |
|
13 |
14 |
15 |
16 |
17 |
18 |
19 |
|
20 |
21 |
22 |
23 |
24 |
25 |
26 |
|
27 |
28 |
29 |
30 |
|
|
|
|