| AJATUKSIA - TIEDOTTEET |
| 04.06.2008 :: Rajamäki: Asumislisän tarveharkintaisuudesta puolison tulojen perusteella luovuttava! |
Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Kari Rajamäki (sd.) vaatii asumislisän tarveharkinnasta luopumista puolison tulojen osalta. Tarveharkintaisuudesta koituu ongelmia monille opiskelijoille, jotka elävät yhdessä toisen ihmisen kanssa. Puolison tai puolisoksi tulkitun henkilön tulot vaikuttavat asumislisään jo 1 300 euron kuukausituloilla. Puolison tulojen huomioiminen perustuu ajatukseen elatusvelvollisuudesta. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan teettämän tutkimuksen mukaan 74 % puolison kanssa asuvista Helsingin yliopiston opiskelijoista ei kuitenkaan elä yhteistaloudessa. Lisäksi eri sukupuolta olevat asuinkumppanit eivät aina elä avoliitossa eikä avoliitto itsessään pidä sisällään sopimusta yhteisestä taloudesta tai elatusvelvollisuudesta.
Nykyinen käytäntö johtaa parisuhteen köyhemmän osapuolen aseman huononemiseen ja aiheuttaa toisinaan yhdessä asuville selontekojen laatimisia Kelalle heidän yksityiselämästään. Puolison tulojen perusteella tehtävästä tarveharkinnasta luopuminen on kirjattu koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan vuosille 2007-2012. Tarveharkinnasta luopuminen maksaisi 1,5-2 miljoonaa euroa vuodessa. Rajamäki jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen ministeri Stefan Wallinin vastattavaksi. Wallinin mukaan puolison tuloihin perustuvasta tarveharkinnasta luovutaan kokonaan niin pian kun se on valtiontaloudellisista syistä mahdollista.
- Hallituksella oli varaa lyhentää ylimääräistä valtionvelkaa, mutta ei kahta miljoonaa euroa opiskelijoiden tilanteen korjaamiseksi, ihmettelee Rajamäki.
Lisätiedot: Kari Rajamäki, p. 050 511 3135.
|
|
| MA |
TI |
KE |
TO |
PE |
LA |
SU |
|
|
|
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
|
6 |
7 |
8 |
9 |
10 |
11 |
12 |
|
13 |
14 |
15 |
16 |
17 |
18 |
19 |
|
20 |
21 |
22 |
23 |
24 |
25 |
26 |
|
27 |
28 |
29 |
30 |
|
|
|
|