| AJATUKSIA - TIEDOTTEET |
| 19.02.2008 :: Liikuntavammaisten tukijärjestelmiä uudistettava ripeämmin |
Kansanedustaja, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Kari Rajamäki (sd) muistutti hallitusta kirjallisessa kysymyksessään, että liikuntavammaisten oikeuksia esteettömään liikkumiseen olisi parannettava.
- Mitä hallitus aikoo tehdä sen eteen, että haitta-asteeseen perustuvasta autoveron palautusjärjestelmästä siirrytään joustavampaan, vammaisen henkilön yksilölliset liikkumistarpeet ja -edellytykset paremmin huomioon ottavaan tukijärjestelmään? Milloin toimenpiteet keskitetään yhteen viranomaiseen?
- Valtiovarainministeri on todennut jo aikaisemmin, että autoveron palautuksiin liittyy paljon sellaisia lääketieteellisiä ja sosiaalisia kysymyksiä, joiden arviointiin Tullilla verotus-, ulkomaankauppa- ja valvontaviranomaisena ei ole riittävää asiantuntemusta eikä resursseja. Ministerin mukaan keskittämällä autoveron palauttamista koskevat tukevat toimenpiteet yhteen viranomaiseen vältettäisiin samantyyppisten asioiden käsittelyn päällekkäisyys eri viranomaisissa.
Rajamäki korostaakin, että autoveron palautusta koskevan päätöksenteon oikaisemisessa tulee toimia ripeästi.
- Nykyisin useat liikuntavammaiset henkilöt ovat kokeneet tullin antamat autoveron palautuspäätöksiä koskevat käytännöt kaavamaisiksi, joissa, eräät vaikeahkotkin liikuntavammat tai -sairaudet jäävät haittaluokituksen ulkopuolelle. Lisäksi päätösten käsittelyajat ovat usein aivan liian pitkiä.
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) mukaan Rajamäen esittämään asiaan ei vielä puututa.
- Kysymyksessä esitetyt vaihtoehdot vammaisten henkilöiden autoveron palautusjärjestelmän ja auton hankinnan tuen uudistamiseksi ja kehittämiseksi ovat olleet esillä eri yhteyksissä. Hallitusohjelmassa on useita vammaisten henkilöiden aseman parantamiseen tähtääviä tavoitteita, kuten vammaispoliittisen ohjelman laatiminen.
Vammaislakien uudistamistyöhön ei ole kytketty autonhankinnan tuen uudistamista kokonaisuutena. Tätä uudistustyötä on sen laajuuden vuoksi tarkoituksenmukaista tarkastella vammaislainsäädännön uudistamisen ja henkilökohtaisen avun kehittämisen jälkeen erilliskysymyksenä. Samassa yhteydessä voidaan arvioida edellytyksiä siirtyä hallinnollisesti keskitettyyn tukijärjestelmään.
Lisätietoja: Kari Rajamäki: 050 – 511 3135
|
|
| MA |
TI |
KE |
TO |
PE |
LA |
SU |
|
|
|
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
|
6 |
7 |
8 |
9 |
10 |
11 |
12 |
|
13 |
14 |
15 |
16 |
17 |
18 |
19 |
|
20 |
21 |
22 |
23 |
24 |
25 |
26 |
|
27 |
28 |
29 |
30 |
|
|
|
|